Home sweet home


Oma koti on tosiaan vihdoin löytynyt! Tästä johtuen elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä viime viikot. Täällä on eletty aivan omassa kuplassa, kun uusi koti vihdoin löytyi, vettä on ihan kaikki muu ylimääräinen ollut taka-alalla töihin keskittymisen ja muuton jälkeen. Ensin odotettiin noin kuukausi kauppoja, tehtiin kaupat ja saatiin avain, jonka jälkeen kannettiin omat laatikot ja muut sisään uuteen omaan kotiin. Alettiin tekemään muuttoa hyvissä ajoin, jottei tarvitsisi palata vanhaan "väliaikaiskotiin" enää siinä kohtaa, kun uuden sisäänmuutto on tehty. Tämä onneksi onnistui!



Viikonloppu onkin mennyt hyvin perinteisellä "muuttokaavalla", eli perjantaina saatiin laatikoita hyvin purettua, lauantaina teimme maailman turhimman Ikea-reissun, jolta ei jäänyt käteen mitään, kun kaikki oli loppunut. Teimme illalla toiseen Ikeaan haluamistamme tuotteista keräys-ja nouto-oston, jottei tänään tarvitse viettää siellä yhtään ylimääräistä minuuttia.


IkeaIkea noudon jälkeen on vuorossa vaatehuoneen kaapistojen-ja varastohyllyjen kokoamista, jotta saadaan viimeisetkin tavarat paikoilleen.



Uusi kotimme on muutaman vuoden vanha ja hyvin moderni-ja skandinaavinen paritalo. Muutamia muutoksia tulemme tekemään, jotta saadaan tästä enemmän meidän näköinen. Näistä tietysti lisää, kun ne on ajankohtaisia. Mitään kiirettä ei haluta missään pitää, jotta nähdään miten asiat toimii arjessa ja millaisia muutoksia tehdään. Siskoni totesi tähän, että: "Juu, katsotaan vaan, niin jouluna on muutokset tehty!". Voi olla, mutta yritetään kuitenkin malttaa!😅



Nyt kohti Ikeaa. Ihanaa sunnuntaita!



Follow me on: Instagram | Facebook | Bloglovin | Nouw


  • Koti

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Instagram @_kiiamaria