Juhlapäivä


Tänään on juhlapäivä! Niin Sulolla kuin meilläkin, meinaan tänään vietetään valtakunnallista eläinten päivää sekä kansallista korvapuustipäivää. Näiden lisäksi meillä on myöhemmin ohjelmassa siskon esikoisen kolmevuotissyntymäpäiväjuhlat.

Dinosaurukset on se juttu nyt hänellä ja juhlien teema tietysti sen mukainen. Myös lahjatoiveet noudattivat tietysti samaa teemaa. Sisko kuitenkin vinkkasi, että dinoja on mahdollisesti tulossa sen verran, että saa jotain muutakin tuoda, jos lahjan haluaa antaa. Nähtäväksi jää mitä meidän paketista paljastuu, mutta ehkä siellä saattaa silti olla jotain toivottuun teemaan sopivaa. Muuten lahja voi olla saajan mielestä tylsän tarpeellinen, mutta katsotaan... 😄



Sulo on ollut meillä taas jokusen viikon verran ja saattaa lähteä tänään syntymäpäiväjuhlista kohti Porvoota. Kivasti hän on meitä viihdyttänyt ja mielellään pidän häntä aina mahdollisimman paljon meillä.

Hän on ollut pennusta saakka siitä mukava tapaus, että on jättänyt ihmisten tavarat rauhaan, mitä nyt joskus leikkinyt maahan jäänellä sukalla tai pesupallolla. Tietääkseni hän ei tähän ikään mennessä ole mitään tuhoa aiheuttanut.



Eilen hän jäi kotiin noin tunniksi yksin. Takaisin tullessani hiivin keittiön ikkunalle nähdäkseni, että mitä hän touhuaa yksin ollessaan. Mieheni oli nostanut lähtiessään muoviroskiksen roskakaapin oveen koukkuun. Ilmeisesti siellä oli Sulon mielestä jokin herkullinen tuoksu - omaan nenään siellä haisi vähintään 20 vuotta tekeytynyt Appenzeller 🤢 - ja hän repi roskapussia pohjasta rikki. Minut huomatessaan ei ollut moksiskaan, vaan tuli innoissaan ikkunalle tervehtimään. Toruja hän ei ollut kuulevinaan, vaan vetäytyi lattialle ja vaati rapsutuksia. Näitä hän ei saanut.



Tänään hän saa hellyyttä sylien täydeltä, kun kohtaa myöhemmin kaikki perheenjäsenensä. 🖤

Leppoisaa korvapuusti- ja eläinten päivää!


Ps. Kannattaa käydä kurkkaamassa mun Instagramista päivän suloisin video!



Follow me on: Instagram | Facebook | Bloglovin | Nouw


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Instagram @_kiiamaria